Koiranpennun tarvikkeet
Päätös hankkia koiranpentu on iso asia ja uuden perheenjäsenen tuloon kannattaakin valmistautua jo hyvissä ajoin. Hyvällä valmistautumisella luodaan perusta ja pohja koiranpennun elämälle. Voi olla haastavaa ja vaikeaakin tietää, että mitä kaikkea koiranpentu tarvitsee - siksi meiltä löytyykin hyvä valikoima tarvikkeita uudelle koiranpennulle. Lista tarvittavista asioista voi vaikuttaa pitkältä niin pakollisten tarvikkeiden kuin erilaisten koiralle sopivien virikkeidenkin osalta. Tältä sivulta voit rauhassa selailla juuri ne tarvikkeet, joita koet oman koiranpentusi tarvitsevan.
Pentutarvikkeiden tarjonta
Välttämättömiä tarvikkeita uudelle koiranpennulle ovat penturuoka, panta sekä talutin. Niistä on hyvä aloittaa pennun tarvikkeiden hankkiminen. Pentupantoja ja taluttimia löytyy erilaisia. Pannan valitsemiseen liittyy muutamia ohjeita, jotka kannattaa pitää mielessä. Pannan pitää olla napakka, mutta se ei saa kuristaa eikä hiertää. Uudelle pennulle kannattaa myös hankkia tunnistuslaatta. Ruoka- ja vesikuppi kuuluvat myös ensimmäisiin hankintoihin. Paras ruokakuppi on riittävän kestävää materiaalia ja mielellään konepestävä. Riittävän kova materiaali takaa sen, että kuppi kestää pennun leikit. Lisäksi uusi pentu tarvitsee tietysti oman pedin. Uutta koiranpentua kouluttaessa on tärkeää, että pentu tunnistaa oman nukkumapaikan alusta pitäen. Utelias pentu tarvitsee paljon erilaisia virikkeitä. Lelut auttavat myös koulutuksessa. Valikoimastamme löytyy niin aktivointileluja kuin puruleluja. Aktivointilelut tehostavat temppujen oppimista herkkujen avulla. Älypelien ideana on, että pentu oppii pelin lomassa. On tärkeää, että koiranpentu tuntee olonsa turvalliseksi, joten pentuaitaus voi myös olla tarpeellinen hankinta koiran pentuajalle. Pentuaitauksia löytyy sekä sisä- ja ulkotiloihin. Pentuaitauksia on saatavana kankaisena tai metallisena - sopivin vaihtoehto kannattaa valita oman pennun luonteen ja koon mukaan. Haastavin asia uuden koiranpennun kanssa saattaa olla koiran kouluttaminen sisäsiistiksi. Tässä auttavat suoja-alustat, joita löytyy valikoimastamme useita erilaisia.

ostoskoriisi.