Koiranpedit ja makuualustat
Koira tarvitsee kunnon yöunet jaksaakseen leikkiä ja jahdata mielin määrin päiväsaikaan. Koiranpeti toimii myös koiran omana rentoutumispaikkana, jonne se voi vetäytyä rauhoittumaan ja keräämään energiaa tulevaa temmellystä varten. Koiranpetejä ja makuualustoja on saatavana monessa eri koossa ja materiaalissa, joten jokaiselle karvakuonolle löytyy varmasti sopiva lepopaikka!
Koiralle on hyvä hankkia oma peti. Koiran oma peti ei ole ainoastaan mukava paikka koiralle vaan se on myös hyvä hankinta omistajan kannalta. Kun koiralla on oma paikka, missä nukkua, saa omistajakin nukkua rauhassa omassa sängyssään. Koirat kaipaavat lepohetkiä rauhallisessa paikassa, ja erityisesti pienet pennut kaipaavat omaa turvallista paikkaa. Koiranpennuille hankittavista tarvikkeista peti on tärkeä, sillä se on paikka, jossa pentu voi rauhoittua ja tuntea olonsa turvalliseksi. Koiravarusteesta löydät koiranpetien lisäksi muitakin koirien tarvikkeita, kuten koiraportit, lelut ja pennuille sopivat aitaukset.
Koiran pedin tai makuualustan valitseminen
Koirat hakeutuvat nukkumaan paikkoihin, jotka ovat pehmeitä ja joihin koiran on mukava käpertyä nukkumaan. Koiran petejä löytyy monia erilaisia ja eri kokoisia sekä eri materiaaleista valmistettuina. Suurin osa tarjolla olevista pedeistä on konepestäviä tai vaihtoehtoisesti niissä on irrotettava päällysosa, jonka voi pestä koneessa. Makuualustan tai pedin tulee olla kooltaan tarpeeksi suuri, jotta koira haluaa hakeutua siihen nukkumaan ja jotta koira myös mahtuu petiin nukkumaan. Koiran tulisi mahtua nukkumaan pedissä kokonaan myös silloin, kun koira nukkuu kyljellään. Koiran koon lisäksi koiran turkki vaikuttaa oikeanlaisen pedin tai makuualustan valintaan. Jos koira palelee helposti ja nauttii lämmöstä, reunallinen peti on loistava valinta lisälämpöä kaipaavalle koiralle. Jos koiralla on taas runsas ja paksu turkki, saattaa puuvillainen lattiatyyny olla riittävä vaihtoehto pediksi. Jos koira taas tykkää pureskella tai kaivaa, kannattaa koiralle hankkia muovinen petirunko, jonka sisällys on helppo vaihtaa. Muovirunkoinen peti on myös hyvä valinta pienille pennuille.
Peti on hyvä laittaa jonnekin rauhalliseen paikkaan, josta koira kuitenkin näkee omistajat herätessään. Peti tai makuualusta on koiran oma paikka rauhoittua ja nukkua, ja siksi se on hyvä sijoittaa paikkaan, jossa koira voi oikeasti rauhoittua. Koira saattaa vaihdella asentoa monta kertaa yössä, ja jos koira nukkuu samassa sängyssä kuin omistaja, voivat omistajan yöunet helposti jäädä vähemmälle koiran liikkuessa samassa sängyssä. Koiran oma peti auttaa tässäkin tilanteessa. Sen lisäksi, että koira saattaa liikkua paljon nukkuessaan, voi koira tuoda mukanaan sänkyyn myös likaa tai pahimmassa tapauksessa punkkeja. Keväisin koira voi taas tuoda omistajan sänkyyn siitepölyä ja näin altistaa omistajan erilaisille allergioille. Kun koiralla on oma peti, ei omistajan tarvitse huolehtia mistään muusta kuin hyvistä yöunista.
Millainen peti on paras?
Koiran koko ja tila, johon peti sijoitetaan, vaikuttavat pedin valintaan, mutta myös koiran omat tarpeet on syytä ottaa huomioon. Kivan ulkonäön lisäksi koiran omat tarpeet ovat tärkeitä. Pienet pennut arvostavat ja kaipaavat usein mukavuutta, joten pienen pennun pedin täytyy olla ennen kaikkea mukava. Vaikka koiran täytyy mahtua nukkumaan pedissä hyvin, ei peti kuitenkaan saa olla liian suuri, sillä liian suuri peti tai makuualusta ei luo koiralle sen tarvitsemaa turvallisuuden tunnetta. Koiran petiä tai makuualustaa valitessa on otettava huomioon koiran mitat ja millaiset nukkumistottumukset koiralla on. Iso peti sopii paljon tilaa vaativalle koiralle, joka tykkää nukkua pitkänä. Jos koira tykkää nukkua kerällä, on hyvä valita sellainen peti, jossa on reunat. Reunalliseen ja pehmeään petiin koiran on kiva käpertyä nukkumaan.
Erilaisia petejä löytyy monissa eri malleissa, jotta jokaiselle koiralle löytyisi varmasti paras mahdollinen paikka nukkua ja levätä. Tavallisin ja yleisin malli on suuri tyyny, jossa ei ole reunoja. Tällainen peti on helppo pestä ja muutenkin helppohoitoinen valinta. Reunallinen peti on muuten samanlainen kuin iso tyyny, mutta reunojen ansiosta se tarjoaa koiralle enemmän turvallisuuden tunnetta kuin pelkkä tyyny. Parhaan mahdollisen suojan ja turvallisuuden tunteen tuovat pedit ovat joko pesän tai talon mallisia. Pedin valinnassa tärkeää on, että koira pystyy lepäämään pedissä tai alustalla rauhassa ja ilman ongelmia. Mukavalla ja oikeanlaisella pedillä on suuri vaikutus koiran unenlaatuun ja siten myös koiran hyvinvointiin. Oli valittavana minkä mallinen peti tai alusta tahansa, koiran nukkumapaikan tulee olla tarpeeksi syvä sekä suuri. Pedin oikea koko on helppo valita koiran koon mukaan. Sopivan kokoinen peti on koiran mitta kuonosta hännänpäähän ja tähän mittaan lisätään 10 senttimetriä. Silloin peti on tarpeeksi suuri, ja koira mahtuu nukkumaan siinä millaisessa asennossa tahansa.
Pedin materiaali
Useimmat koiran pedit ja nukkumisalustat voi huoletta heittää pesukoneeseen tai sitten alustoissa on irrotettava päällinen, joka helpottaa alustan puhtaana pitoa. Kankaiset pedit ovat pehmoisia ja kotoisia, ja koiran on mukava käpertyä niihin lepäämään. Eri malliset koiran pedit valmistetaan usein myös eri materiaaleista. Materiaalivalinnassa on kuitenkin tärkeintä koiran omat mieltymykset ja tarpeet. Suurille ja pienille koirille on yleensä tarjolla omat mallinsa, jotka on suunniteltu vastaamaan koiran kokoa ja mittoja. Tavallisten petien lisäksi, tarjolla on myös koiralle sopivia lämpö- ja viilennysalustoja. Lämpöalustat eristävät lämpöä, eivätkä ne kerää kosteutta. Lämpöalusta on hyvä lisä vaikkapa koirankoppiin tai alustan voi myös laittaa auton takakonttiin tuomaan lisämukavuutta koiralle matkan ajaksi. Jos koira taas viihtyy sohvalla, ja omistaja haluaa suojata huonekaluja, koiralle voidaan hankkia oma viltti, jonka päällä koira voi nauttia sohvan mukavuudesta, eikä omistajan tarvitse huolehtia huonekalujen siisteydestä. Halusit koirallesi sitten helpon ja yksinkertaisen pedin tai haluat tarjota koirallesi lisämukavuutta, löydät oikean pedin tai makuualustan varmasti Koiravarusteelta!

ostoskoriisi.